Sanasto

Biopottoaine Uusiutuvista luonnonvaroista valmistettu polttoaine. Biopolttoaineita ovat esimerkiksi alko-holit (etanoli, metanoli) ja erilaiset biodieselöljyt.
CO2-päästökerroin Henkilö- tai pakettiauton yhdistetyn EU-kulutuksen mukaan laskettu hiilidioksidipäästö kilometriä kohden (grammaa/kilometri, g/km). Yhdestä bensiinilitrasta syntyy noin 2,35 kg hiilidioksidia ja yhdestä dieselöljylitrasta noin 2,66 kg. Kuorma- ja linja-autoille ja työkoneille ei ole määritetty polttoaineenkulutuksen ajosykliä, joten niille ei ole saatavilla kilometriin suhteutettua EU-kulutusta eikä CO2-päästökertoimia.
Energiamerkintä Energiamerkinnällä tuote, esimerkiksi kodinkone, luokitellaan energiatehokkuuden mukaan vertailukelpoisiin kategorioihin, joita yleensä merkitään kirjaimilla A…G (A on paras, G huonoin). Autoilla energiamerkintään kuuluu nykyään vain yhdistetty EU-kulutus ja CO2-päästökerroin, mutta suunnitteilla on vastaavanlaisen luokituksen käyttöönotto myös autoissa.
Energiatehokkuus Käsite, jolla kuvataan energiayksikköä kohti aikaansaatavaa suoritetta. Energiatehokkuuden yksikköjä ovat muun muassa l/100 km, l/tonni-km, l/henkilö-km, kWh/km. Liikenteessä energiatehokkuuden parantaminen tarkoittaa esimerkiksi auton EU-kulutuksen alentamista tai henkilökilometriä kohden kulutetun energiamäärän pienentämistä.
Energiansäästö Käsite, joka kuvaa säästynyttä energian absoluuttista määrä (esimerkiksi litraa, kilowattituntia, megawattituntia). Liikenteessä energiansäästö tarkoittaa esimerkiksi vuotuisten poltto-ainelitrojen kokonaismäärän alentamista, josta voidaan lisäksi laskea hiilidioksidipäästöjen vähenemä.
EGR  Pakokaasujen takaisinkierrätys (Exhaust Gas Recirculation). Menetelmä, jolla alennetaan pakokaasujen avulla dieselmoottorin palotilan lämpötilaa typen oksidipäästöjen pienentämiseksi. EGR on käytössä sekä kevyessä että raskaassa kalustossa.
EU-kulutus EU-direktiivin 93/116 mukainen polttoaineenkulutuksen mittausnormi, joka korvasi aiemman ECE-normin. EU-kulutuksessa ilmoitetaan kolme kulutuslukemaa: kaupunki, maantie ja näiden yhdistelmä. Kaupunki- ja maantieajon lukemat saadaan mittaamalla kulutus 4,05 km pituisella kaupunkiajosyklillä ja 6,955 km pituisella maatieajosyklillä. Molemmille ajosykleille on määritetty tarkka nopeusprofiili ja aika.
Hiukkassuodatin  Lähinnä dieselmoottoreihin tarkoitettu laite, jolla estetään palotapahtumassa syntyneiden hiukkasten (partikkelien) pääsy ulkoilmaan. Hiukkassuodatin tulee pakolliseksi Euro 5 -päästöluokan henkilöautoissa. Raskaassa kalustossa se on ollut käytössä varsinkin, jos typen oksidien alentamiseen on käytetty pakokaasujen takaisinkierrätystä (EGR-tekniikka).
Hybridiauto Hybridiauton voimalaitteena on useampi erilainen moottori. Nykyään hybridiautoissa on voimalaitteeksi yhdistetty sähkö- ja polttomoottori. Hybriditekniikan tarkoituksena on alentaa ajoneuvon energiankulutusta ja päästöjä. Hybridiauton ajoakuston sähkö tuotetaan joko kokonaan auton polttomoottorilla tai osittain sähköverkosta (lataushybridit eli plug-in hybri-dit). Lataushyrbridiautot ovat vasta tulossa markkinoille lähivuosina.
Kolmitoimikatalysaattori Bensiinimoottoreissa käytetty katalysaattorityyppi, jolla pakokaasujen häkä-, hiilivety- ja ty-penoksidipäästöt puhdistetaan. Kolmitoimikatalysaattori vaatii toimiakseen ihanteellisen ilmamäärän (ns. stökiömetrinen suhde), mikä onnistuu bensiinimoottorissa. Dieselmoottori toimii suurella ilmaylijäämällä, minkä vuoksi niissä voidaan katalysaattorilla puhdistaa vain häkä- ja hiilivetypäästöt (hapettuminen), ja typen oksideja pyritään alentamaan muilla keinoilla (ks. EGR, SCR).
Pakokaasupäästöt
Moottorin palamistapahtuman lopputuote, joka sisältää kaasuja ja hiukkasia. Esimerkiksi yhdestä bensiiniainelitrasta syntyy noin 16 kg pakokaasuja, josta suurin osa on vaaratonta typpeä. Noin 2,4 kg on hiilidioksidia, haitallisia päästöjä on joitakin kymmeniä grammoja.
Päästöluokka Polttomoottorin säänneltyjä päästöjä kuvaava luokitus, jossa on enimmäisarvot kullekin säännellyn päästön lajille. Enimmäisarvot on määritetty auton kokoluokan mukaan erikseen diesel- ja bensiinimoottoreille. Suomessa on käytössä Euro-luokitus (Euro 0 … Euro 4), jossa suurempi numero merkitsee tiukempia päästövaatimuksia. Lisätietoa diesel.netistä.
SCR  Selektiivinen katalyyttinen pelkistys, ureakatalysaattori (Selective Catalytic Reduction). Me-netelmä, jolla dieselmoottorin typenoksidipäästöjä alennetaan syöttämällä pakoputkeen urealiuosta, joka muuttaa typen oksidit typeksi ja vedeksi. SCR on käytössä lähinnä raskaassa kalustossa, mutta on tekemässä tuloaan myös henkilö- ja pakettiautojen moottoreihin.
 Säännellyt päästöt Ne pakokaasupäästöt, joille on määräyksillä säädetty enimmäisarvot. Säänneltyjä päästöjä ovat kaikilla moottoreilla häkä (CO), hiilivedyt (HC) ja typen oksidit (NOx) sekä dieselmootto-reilla lisäksi hiukkaset (partikkelit). Auton enimmäispäästöt riippuvat kyseisen moottorin päästöluokasta. Säänneltyjä päästöjä valvotaan vuosikatsastuksissa.
Sääntelemättömät päästöt Ne pakokaasupäästöt, joilla ei ole enimmäisarvoja. Sääntelemättömiä päästöjä ovat esimerkiksi hiilidioksidi (CO2) ja rikkidioksidi (SO2).
Vaihtoehtoenergia Muu liikenteen energianlähde kuin bensiini tai dieselöljy. Vaihtoehtoenergia voi olla joko fossiilinen (maakaasu, nestekaasu) tai ei-fossiilinen (biokaasu, alkoholit, biodiesel, sähkö, vety).
Yhdistetty EU-kulutus EU-kaupunkiajosyklin ja EU-maantieajosyklin yhdistetty kulutuslukema, joka saadaan painottamalla kaupunkiajokulutusta 36,8 prosentilla ja maantieajokulutusta 63,2 prosentilla.