Ympäristöasiat
 

Meriympäristö

Suomen merenkulun ympäristönsuojelua koskeva lainsäädäntö perustuu pääosiltaan kansainväliseen MARPOL 73/78 -yleissopimukseen sekä Itämeren valtioiden väliseen Itämeren suojelusopimukseen (Helsingin sopimus, 1992). Lisäksi Euroopan unionilla on joitakin asetuksia ja direktiivejä, jotka koskevat EU-maiden merenkulkua.

Suomessa sopimukset ja direktiivien säännökset on saatettu voimaan merenkulun ympäristönsuojelulailla ja merenkulun ympäristönsuojelusta annetun asetuksella. Euroopan unionin asetukset sen sijaan ovat sellaisinaan EU:n jäsenvaltioita sitovaa lainsäädäntöä, eikä niitä tarvitse saattaa kansallisen lainsäädännön avulla voimaan jäsenmaissa.

Herkkä Itämeri

Itämeren herkkyys on seurausta meren mataluudesta, heikosta veden vaihtuvuudesta, alhaisesta suolapitoisuudesta ja laajasta valuma-alueesta, joka on noin nelinkertainen itse altaan kokoon verrattuna. Itämeri on ennen nykyistä murtovesivaihettaan ollut makeavetinen järvi ja suolainen meri. Nykyisinkin Itämeren suolapitoisuus vaihtelee noin 23 promillesta Tanskan salmissa lähes makeaan veteen Pohjanlahden ja Suomenlahden perukoilla.

Historian seurauksena Itämeren lajisto on osin samaa kuin kotoisissa järvissämme (ahven ja hauki) ja osin samaa kuin merissä (punalevät ja turska). Suolapitoisuus tai sen puute aiheuttaa lajeille fysiologista stressiä. Suolapitoisuus onkin merkittävin lajien esiintymistä rajoittava tekijä Itämerellä.

Itämerta ympäröivä laaja ja tiheästi asutettu valuma-alue, josta kaikki sadevesi laskee Itämereen, syöttää mereen ravinteita ja haitallisia aineita. Itämeren altaan vesi vaihtuu vain kapeiden Tanskan salmien kautta. Tästä syystä ravinteet ja haitalliset aineet viipyvät Itämeressä jopa 30 vuoden ajan. Itämeri on matala, keskisyvyydeltään ainoastaan noin 23 metriä. Veden kokonaismäärä Itämeressä on pieni ja ravinteiden ja haitallisten aineiden laimeneminen vähäistä.

Valuma-alueen noin 90 miljoonan asukkaan jätevedet ja maatalouden ravinnehuuhtouma ovat rehevöittäneet Itämerta jo 60–70 vuoden ajan. Rehevöitymistä pidetäänkin Itämeren pahimpana uhkatekijänä. Toinen mahdollinen uhka on äkillinen alusperäinen öljy- tai kemikaalionnettomuus.

Rehevöityminen, öljy ja kemikaalit lisäävät lajien fysiologista stressiä ja heikentävät Itämeren hyvinvointia. Myös alusten painolastiveden välityksellä leviävät vieraslajit uhkaavat Itämeren luonnon monimuotoisuutta. Itämeren suojelemiseksi on luotu useita kansainvälisiä sopimuksia ja meren erityislaatuisuus on huomioitu kaikkien Itämeren maiden piirissä. Itämeren suojelusopimus, jossa osapuolina ovat kaikki Itämeren rantavaltiot ja Euroopan unioni, laadittiin jo vuonna 1974. Rehevöittävät ravinteet ja haitalliset aineet, kuten öljy, yritetään eliminoida mahdollisimman hyvin. Näihin talkoisiin osallistuu myös merenkulku.

Merenkulku on maailmanlaajuista toimintaa ja myös sen sääntely tapahtuu globaalilla tasolla Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (International Maritime Organisation, IMO). EU:ssa ja Helcomissa voidaan lisäksi säätää merenkulun päästöistä alueellisesti. Tämä sääntely ei voi olla ristiriidassa IMO:n sääntelyn kanssa eikä sitä lievempää.

Alusten päästöt mereen

Alusten jätevesipäästöt aiheuttavat ravinnekuormitusta, mikä pahentaa Itämeren rehevöitymistä. Laivojen typpipäästöt ovat 356 tonnia ja fosforipäästöt 119 tonnia vuodessa. Määrällisesti kuormitus on vähäistä verrattuna esimerkiksi maatalouden aiheuttamaan kuormitukseen, mutta jätevesien ravinteet päätyvät mereen pääsääntöisesti kesällä, levien parhaana kasvukautena, ja ne ovat leville suoraan käyttökelpoisessa muodossa.

MARPOL-yleissopimuksen uudistetun IV liitteen mukaan uusien matkustaja-alusten on vuodesta 2016 alkaen ja kaikkien matkustaja-alusten vuodesta 2018 alkaen puhdistettava jätevetensä ravinteiden osalta Itämerellä samaan tapaan kuin yhdyskuntajätevedet puhdistetaan. Edellytyksenä säännön voimaantulolle on kuitenkin se, että Itämeren maiden matkustaja-alussatamissa on riittävä jäteveden vastaanottokapasiteetti.

Alukset tarvitsevat painolastivettä säilyttääkseen vakautensa. Painolastiveden mukana voi siirtyä vieraslajeja tai niiden lisääntymiskappaleita alueelta, jolta painolastivesi on otettu, sinne missä painolastivesi puretaan. IMO arvioi, että painolastiveden mukana leviävät vieraslajit muodostavat yhden suurimmista uhista maailman merten luonnon monimuotoisuudelle.

Tästä syystä IMOssa sovittiin vuonna 2004 painolastivesiyleissopimuksesta, jossa säädetään siitä, miten painolastivettä tulee käsitellä, jotta vieraslajien leviäminen saataisiin ehkäistyksi. Painolastivesi tulee joko vaihtaa sovituilla alueilla tai sitä pitää käsitellä tavalla, joka tuhoaa painolastiveden ja sedimentin vieraslajit ennen kuin painolastivesi puretaan.

Itämeressä on tällä hetkellä 120 vieraslajia, joista 25 esiintyy Suomen rannikolla. Vieraslajit saattavat syrjäyttää alkuperäiset Itämeren ekosysteemin lajit ja muuttaa ekosysteemin rakennetta ja toimintaa. Amerikan kampamaneetti on jo tuhonnut kalakannat ja kalastuselinkeinon Mustallamerellä ja Kaspianmerellä.

Tunnetuin vieraslaji Suomen rannikkovesissä lienee merirokko, joka kiinnittyy veneiden ja laivojen pohjiin, laitureihin ja muihin kiinteisiin rakenteisiin. Nämä kiinni-istuvat lajit aiheuttavat taloudellista vahinkoa myös voimalaitosten jäähdytysvesijärjestelmissä, joihin ne elinkiertonsa toukkavaiheessa voivat kiinnittyä.

 

 
 
Sivu päivitetty 15.08.2014