Vuoden 2010 alussa voimaan tulleessa kelpoisuuslaissa on uusi säännös liikkuvan kaluston kuljettajan lupakirjasta. Lupakirja on osoitus siitä, että liikkuvan kaluston kuljettaja täyttää kelpoisuusvaatimukset. Kuljettajan on pidettävä lupakirjaa mukana aina kuljettaessaan liikkuvaa kalustoa/kalustoyksikköä.
Edellytykset lupakirjan saamiseksi
Lupakirjan saamiseksi hakijan on täytettävä laissa säädetyt edellytykset:
Lupakirjan hakeminen
Lupakirjaa voi hakea työntekijä itse tai toiminnanharjoittaja liikenneturvallisuustehtävässä toimivan henkilön suostumuksella. Lupakirjan saamiseksi hakijan tulee:
Liikenteen turvallisuusvirasto käsittelee hakemuksen yhden kuukauden kuluessa siitä, kun virastoon on toimitettu kaikki yllä luetellut asiakirjat. Otathan huomioon, että hakemuksen käsittely etenee sujuvasti, kun siinä on kaikki tarvittavat liitteet mukana.
Milloin lupakirjaa pitää hakea?
Lupakirja vaaditaan henkilöiltä, jotka aloittavat liikkuvan kaluston kuljettajan koulutuksessa 1.1.2013 tai sen jälkeen. Lupakirja ja lisätodistus on oltava siitä lähtien, kun henkilö aloittaa työnsä liikenneturvallisuustehtävässä.
Sellaisilla henkilöillä, jotka ovat aloittaneet koulutuksensa ennen 1.1.2013 ja jotka jo toimivat liikkuvan kaluston kuljettajana, tulee olla lupakirja 31.12.2017 mennessä. Toisin sanoen kaikilla liikenneturvallisuustehtäviä hoitavilla henkilöillä on oltava vuoden 2017 loppuun mennessä lupa- tai kelpoisuuskirja työtehtävästä riippuen.
Mihin asti lupakirja on voimassa?
Lupakirja on voimassa 10 vuotta. Jotta lupakirja pysyy voimassa kyseisen ajan, on sen haltijan osallistuttava kertauskoulutuksiin. Kertauskoulutus on kerran vuodessa, jos kuljettaja toimii valtion rataverkolla tai joka toinen vuosi, jos kuljettaja työskentelee vain yksityisraiteella. Lisäksi liikkuvan kaluston kuljettajan on toimittava liikenneturvallisuustehtävissä vähintään 100 tuntia vuodessa ja hänen on käytävä terveystarkastuksissa määräajoin. Lue lisää terveystarkastuksista.
Lisätodistus
Lupakirjan lisäksi liikkuvan kaluston kuljettajilla tulee olla lisätodistus, jossa on määritetty mitä kalustoa kuljettaja saa kuljettaa ja rataverkon alue, jolla hän voi työskennellä. Todistus voi koskea myös koko rataverkkoa. Lisätodistuksen myöntää toiminnanharjoittaja. Toiminnanharjoittajan on otettava lisätodistusrekisteri käyttöön vuodesta 2013 alkaen. Lisätodistuksen saamiseksi hakijan on osoitettava kokeella, että hänellä on tarvittava ammatillinen osaaminen tietyn kaluston kuljettamiseen ja rataverkon tuntemus. Kokeessa on osoitettava myös, että hakija tuntee toiminnanharjoittajan turvallisuusjohtamisjärjestelmän tarvittavin osin.
Liikkuvan kaluston kuljettajan lupakirja näyttää tältä:

Kirjaamo
Liikenteen turvallisuusvirasto
PL 320
00101 Helsinki