Matkustajan oikeudet
 

Junamatkan viivästymisestä voi vaatia korvauksia

EU on turvannut sinulle tiettyjä oikeuksia matkustaessasi junalla EU:n alueella.

Suomessa junamatkustajan oikeudet koskevat kotimaan kaukoliikennettä. Pääkaupunkiseudun lähiliikennettä nämä oikeudet koskevat vain osittain. Oikeuksia ei sovelleta lainkaan Suomen ja Venäjän väliseen liikenteeseen.

Kun liikut junalla muualla EU-alueella, kannattaa huomata, että EU-maat voivat itse päättää, koskevatko nämä oikeudet myös kotimaanliikenteen junia ja sellaisia kansainvälisiä junia, joiden lähtö- tai määräasema on EU:n ulkopuolella.

Kotimaan kaukoliikenteen junat

Jos junavuoro peruutetaan tai se myöhästyy, sinulla on odottaessasi oikeus saada riittävästi tietoa siitä, mitä tapahtuu.

Jos junavuoron ilmoitetaan saapuvan lopulliseen määränpäähäsi vähintään tunnin myöhässä aikataulusta, sinulla on oikeus valita seuraavista vaihtoehdoista:

  • Lipusta maksetun hinnan palauttaminen kultakin matkan osalta joka jää tekemättä. Voit saada rahat takaisin myös jo tehdyiltä osilta matkaa, jos matkasta ei ole enää alkuperäisen matkasuunnitelmasi kannalta hyötyä. Lipun hinta on palautettava kuukauden kuluessa. Tarvittaessa sinun tulee saada myös paluukuljetus mahdollisimman pian lähtöpaikkaasi.
  • Matkan uudelleenreititys vastaavilla kuljetusehdoilla lopulliseen määränpäähäsi mahdollisimman pian tai sinulle myöhemmin sopivana ajankohtana. Jos juna ei voi enää jatkaa matkaa, rautatieyhtiön on järjestettävä sinulle vaihtoehtoinen kuljetus määränpäähäsi.

Lipun hinnasta saatava korvaus

Jos päätät jatkaa matkaasi samalla junavuorolla tai hyväksyt kuljetuksen kohteeseesi korvaavalla kulkuvälineellä, sinulla voi olla oikeus saada korvausta seuraavasti:

  • 25% matkalipun hinnasta, jos juna viivästyy pääteasemaltasi 1-2 tuntia
  • 50% matkalipun hinnasta, jos juna viivästyy pääteasemaltasi yli 2 tuntia.

Oikeutta korvaukseen ei ole, jos olet saanut tiedon viivästymisestä ennen matkalipun ostamista.

Odotusaikana voit saada huolenpitoa

Kun juna viivästyy yli tunnin, rautatieyhtiön on mahdollisuuksien mukaan tarjottava sinulle odotusaikana huolenpitoa:

  • aterioita ja virvokkeita kohtuullisessa suhteessa odotusaikaan
  • Jos majoitus on välttämätöntä ja se on mahdollista järjestää, voit vaatia hotellihuonetta tai muuta majoitusta sekä rautatieaseman ja majoituspaikan välistä kuljetusta.

Matkustajat, jotka näyttö- ja kausilipun voimassaoloaikana kärsivät toistuvista myöhästymisistä tai peruutuksista, voivat vaatia korvausta VR:n soveltaman korvausjärjestelmän mukaisesti.

Ongelmatilanteessa ota ensin yhteys junayhtiöön

Ota aina ensin yhteys rautatieyritykseen. Jos asia ei ratkea, tee rautatieyhtiölle asiasta kirjallinen valitus mahdollisimman pian.

Rautatieyrityksen on vastattava sinulle kuukauden kuluessa tai perustelluissa tapauksissa ilmoitettava mihin päivään mennessä saat vastauksen. Rautatieyrityksen on vastattava sinulle viimeistään kolme kuukauden kuluttua siitä, kun olet jättänyt valituksen.

Jos et ole saanut vastausta 3 kuukauden kuluessa tai vastaus ei tyydytä sinua, ota yhteys kuluttajaneuvontaan

Jos kyseessä on ulkomainen rautatieyhtiö, ota yhteys Euroopan kuluttajakeskukseen

Trafi valvoo rautatiematkustajan oikeuksia asetuksen turvallisuus- ja esteettömyysvaatimusten osalta. 

 

Pääkaupunkiseudun lähijunat

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ei ole samanlaisia oikeuksia korvaukseen tai huolenpitoon kuin kaukoliikenteessä. Poikkeus koskee pääkaupunkiseudun lähiliikennettä, jossa liikennöidään kirjaintunnuksilla (taajamajunat Helsingistä Kirkkonummelle, Karjaalle, Vantaankoskelle, Riihimäelle ja Lahteen sekä Lahti-Riihimäki -välillä).

Pääkaupunkiseudun junaliikenteessä voit vaatia kausilipusta hinnanalennusta silloin, jos VR:n suoritus ei vastaa luvattua, esimerkiksi useiden viivästymisten ja peruuttamisten takia.

Kaikenlaiset viivästykset ja peruuttamiset eivät kuitenkaan muodosta virhettä. Jotta kyse olisi hinnanalennukseen oikeuttavasta palvelun virheestä, myöhästymisen on oltava epätavallista ja toistuvaa. Lähiliikenteessä on varauduttava muun muassa sääolosuhteista johtuviin yksittäisiin viivästyksiin, vuoron peruutuksiin ja muutoksiin. 

Palvelun virheellisyys on näytettävä toteen. Jos käytät kausilippua, sinulla on oltava tiedot siitä, mitä vuoroja olet käyttänyt ja millaisia viivästykset ovat olleet.

Jos kuljet paikallis- tai lähiliikenteessä HSL:n kausikortilla, osoita vaatimuksesi HSL:lle. HSL:n kausikorttiin sisältyy mahdollisuus käyttää myös muita liikennevälineitä kuin junaa, joten virheen arvioinnissa otetaan myös huomioon tosiasiallinen mahdollisuus käyttää linja-autoliikennettä viivästyneitä ja peruuntuneita junavuoroja korvaamaan.

Jos olet kärsinyt taloudellisia menetyksiä junan viivästymisen tai peruutuksen takia, katso lisätietoja vahingonkorvauksista Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.

  

 
 

 

Sivu päivitetty 03.05.2016