Rajoituksia merenkulun pätevyyskirjojen voimassaoloaikoihin

31.1.2012 19.00

STCW-yleissopimus on päivitetty Manilassa kesäkuussa 2010 pidetyn kokouksen tekemien päätösten mukaisesti. Muutosten saattaminen kansallisesti voimaan edellyttää lainsäädäntömuutosta, joka on valmisteilla ja jonka odotetaan tulevan voimaan vuoden 2012 aikana. Asiaan liittyvän lainsäädännön valmistuttua varmistuvat myös pätevyyskirjoja koskevat siirtymäsäännökset.

Ennen kuin asiaa koskeva kotimainen lainsäädäntö on voimassa, Liikenteen turvallisuusvirasto myöntää STCW-pätevyyskirjat siten, että niiden voimassaolo päättyy 31.12.2016. Määräaika johtuu yleissopimuksen vaatimuksesta.

Vuoden 2012 alusta lähtien niiden pätevyyskirjojen mukana, joiden päättymispäivä on edellä mainitusta syystä 31.12.2016, lähetetään saate, jossa kerrotaan syy poikkeukselliseen voimassaoloaikaan.

Muutokset vaikuttavat myös vähimmäismiehitystodistuksiin, joita uusitaan muutosten mukaisiksi niiden luonnollisessa uusimisrytmissä ja viimeistään 31.12.2016.

STCW on knsainvälinen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja, ja vahdinpitoa koskeva yleissopimus.

Trafi tiedottaa asian käsittelyn etenemisestä sekä siitä aiheutuvista muutoksista nettisivuillaan.

Lisätietoja:
Lupakirjat ja pätevyydet -yksikkö
puhelin 020 618 500, merimiesyksikko@trafi.fi