Uutinen
 

Tiedot liikennerikkomuksista siirtyvät yli rajojen

20.8.2013 9.00

Ajathan vastuullisesti myös ulkomailla? Suuri osa eurooppalaisista vastannee kysymykseen myöntävästi, mutta matkalle lähtiessä kannattaa myös aina varmistaa vierailumaan liikennesäännöt. Positiivisen liikenneturvallisuuskehityksen varmistamiseksi ajoneuvon omistajatiedot liikennerikkeissä siirtyvät jatkossa yli rajojen.

Marraskuussa 2013 tulee voimaan koko Euroopan unionin aluella direktiivi (2011/82/EU), jonka tarkoituksena on helpottaa tiedonvaihtoa liikennerikkomuksista eri valtioiden viranomaisten välillä. Direktiivi mahdollistaa sen, että EU-maiden viranomaiset voivat esim. automaattisen liikenteenvalvonnan yhteydessä tarkistaa suoraan toisen maan rekisterissä olevan auton tiedot. Suomessa tietojenluovutuksesta vastaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Direktiivin tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta koko EU:ssa. Ajoneuvon omistajatiedot liikkuvat eri valtioiden viranomaisten välillä mm. seuraavissa rikkeissä: ylinopeus, turvavyön tai kypärän käyttämättä jättäminen, punaisia tai stop-merkkiä päin ajaminen ja matkapuhelimen käyttö ajaessa. Myös tapauksissa, joissa kuljettaja ajaa rattijuopuneena tai huumeiden vaikutuksen alaisena, ajoneuvon omistajatiedot siirtyvät luonnollisesti yli rajojen.

Tutustu eri EU-maiden liikennesääntöihin karttasovelluksen avulla

Euroopassa tehdään komission arvioiden mukaan 100 miljoonaa jäsenmaiden välistä matkaa autolla vuosittain. Suurin osa matkoista on joko liike- tai lomamatkoja.

Eri EU-maiden liikennesäännöt on koottu komission sivuille karttasovellukseksi, jossa eri maiden välillä pääsee liikkumaan helposti: ec.europa.eu/transport/road_safety/going_abroad/index_en.htm (tällä hetkellä palvelu on vain englanniksi). Tutustu myös komission suomenkielisiin liikenneturvallisuussivuihin

Eurooppalainen liikenneturvallisuuden etujärjestö ETSC:n tiedottaa tänään direktiivistä useissa EU-maissa. Trafi on ETSC:n jäsen. www.etsc.eu.

Korjattu 20.8. klo 16.00: Rajojen yli siirtyvät ajoneuvojen omistajatiedot, ei varsinaiset riketiedot.

Lisätietoja:
eritysiasiantuntija Atte Melasniemi, p. 029 5345 408, atte.melasniemi(at)trafi.fi (kansainvälinen yhteistyö)
yksikönpäällikkö Kirsi Pulkamo, p. 029 5347 223, kirsi.pulkamo(at)trafi.fi (tietojenluovutus)