Uutinen
 

Sähköiset liikkumisvälineet liikenteeseen vuoden alusta

30.12.2015 14.00

Uudenlaiset sähköiset liikkumisvälineet tulevat lailliseksi tieliikenteessä vuodenvaihteessa. Osalla välineistä liikutaan jalkakäytävällä ja osalla pyöräteillä, joten muiden liikkujien huomion ottaminen on entistäkin tärkeämpää.

Jalankulkua avustavat tai korvaavat sähköiset liikkumisvälineet rinnastetaan liikenteessä jalankulkijoihin, mutta nopeus on sovitettava tilanteen mukaan. Laitteissa tehoa saa olla maksimissaan 1 kW ja maksiminopeus saa olla enintään 15 km/h.

”Näillä laitteilla saa liikkua jalkakäytävällä kävelynopeutta eikä niille ole annettu tarkempia teknisiä vaatimuksia esimerkiksi valojen tai heijastimien suhteen. Muutenkaan laitteiden rakennetta ei ole erikseen määritelty, joten voisi sanoa, että kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua”, kertoo Trafin johtava asiantuntija Erik Asplund.

Kun jalankulkuväylille tulee uusia moottorin vauhdittamia kulkijoita, nopeuserot väylillä voivat kasvaa.

”Sähkökäyttöisillä laitteilla päästään etenemään tavallista kävelyvauhtia rivakammin ja vieläpä melko äänettömästi. Tällöin tilannenopeuden merkitys ja muiden kulkijoiden huomioon ottaminen on erityisen tärkeää”, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen painottaa.

Jalankulkua avustaville liikkumisvälineille ei tarvitse eikä voi ottaa liikennevakuutusta.

”Turvaa saa vapaaehtoisista vakuutuksista, kuten tapaturma- ja vastuuvakuutuksista. Näistä voi kysyä lisää omasta vakuutusyhtiöstä”, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu kertoo.

Vauhti nousee ja vaatimukset kasvavat

Isompia, enintään 25 km/h kulkevia ja max. 1 kW tehoisia kevyitä sähköajoneuvoja käytetään polkupyöräilijän liikennesäännöillä, eli oikea paikka näillä laitteilla liikkumiseen on pääsääntöisesti pyörätie. Tosin kävelyvauhtia liikuttaessa itsestään tasapainottuvilla laitteilla saa käyttää myös jalkakäytävää. Kevyissä sähköajoneuvoissa pitää olla etuvalo ja punainen heijastin takana.

”Etuvalo on pakollinen, mutta myös takavaloa olisi hyvä käyttää. Myös henkilöön kiinnitettävät valaisimet ovat sallittuja, esimerkiksi otsalamppua voi hyvin käyttää ajovalona”, kertoo Asplund.

”Myöskään näille kevyille sähköajoneuvoille ei oteta liikennevakuutusta”, sanoo Tuulensuu.

Moottorilla varustetulle polkupyörälle otettava liikennevakuutus

Sähköavusteinen tai moottorilla varustettu polkupyörä saa kulkea maksimissaan 25 km/h. Sähköavusteisen polkupyörän suurin teho saa olla enintään 250W, avustuksen on kytkeydyttävä pois päältä kun nopeus saavuttaa 25km/h, ja avustus saa toimia vain poljettaessa. Sähköavusteisiin polkupyöriin sovelletaan polkupyörän teknisiä vaatimuksia eikä niille tarvitse ottaa liikennevakuutusta.

Sen sijaan liikennevakuutus on otettava moottorilla varustetuille polkupyörille, jotka eivät täytä sähköavusteisen polkupyörän ehtoja. Moottorilla varustetun polkupyörän teho saa olla enintään 1 kW. Näihin sovelletaan mopoa vastaavia teknisiä vaatimuksia, mutta niitä ei kuitenkaan tarvitse rekisteröidä

Poliisi seuraa uusien sähköisten liikkumisvälineiden käyttöä ja toivoo kaikkien tienkäyttäjien huomioivan liikenteen uudet välineet.

”Päihteiden vaikutuksen alaisena ajo on kielletty polkupyöräsäännöstön mukaisesti. Käyttäjän on hyvä huomata, että maamme keliolosuhteet aiheuttavat haasteita laitteiden käyttämiseen”, toteaa poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen Poliisihallituksesta.

Lisätietoja

Trafi
johtava asiantuntija Erik Asplund, erik.asplund (at) trafi.fi, p. 029 5345 571
johtava asiantuntija Jussi Pohjonen, jussi.pohjonen (at) trafi.fi, p. 029 5345 310, Twitterissä https://twitter.com/JussiPohjonen

Liikennevakuutuskeskus
johtaja Janne Jumppanen, janne.jumppanen (at) vakuutuskeskus.fi, p. 040 450 4543
lakimies Visa Kronbäck, visa.kronback (at) vakuutuskeskus.fi, p. 040 450 4259
korvauspäällikkö Antti Tuulensuu, antti.tuulensuu (at) vakuutuskeskus.fi, p. 040 450 4671

Poliisihallitus
poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen, samppa.holopainen (at) poliisi.fi ,p. 0295 481570

Liikenneturva
tutkimuspäällikkö Juha Valtonen, juha.valtonen (at) liikenneturva.fi, 020 7282 310




Tiedotetta päivitetty 31.12.2015 klo 15.09 (kohta moottorilla varustettu polkupyörä)