Trafin tutkimus- ja kehittämistoiminta
Trafin tutkimus- ja kehittämistoiminnan (TK) tavoitteena on tukea Trafin asiantuntijoita viraston tavoitteiden saavuttamisessa, strategian toimeenpanossa sekä liikenteen turvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamisessa. TK-toiminnan avulla huolehditaan myös suomalaisesta liikenneturvallisuus- ja liikennejärjestelmäosaamisesta.
Trafin TK-toiminta sisältää monenlaisia hankkeita, rahoitettujen TK-hankkeiden joukossa on tieteellisten tutkimusten lisäksi erilaisia hallinnonalan ja viraston toimintaa ja tavoitteita tukevia selvityksiä ja kehittämishankkeita, säädösvalmistelun tarvitsemia selvityksiä sekä lainsäädännön muutosten vaikutusarvioita.
Usein TK-toiminta on yhteistyötä muiden rahoittajien kanssa. Useimmiten yhteistyökumppanina on Liikennevirasto ja ministeriö, mutta myös monien muiden tahojen kanssa on yhteisiä tutkimustarpeita. Kansainvälisen tutkimusyhteistyön esimerkkejä ovat Suomen ja Ruotsin yhteinen talvimerenkulun säätiön tutkimus sekä EU-rahoitteiset tutkimukset, joiden kansalliseen rahoitukseen Trafi osallistuu.
Trafin TK-toiminta on ryhmitelty Trafin strategian mukaisesti.
Liikennejärjestelmässä vallitsee vastuullinen kulttuuri
- Turvallisuuskulttuuri - Organisaatiot
Tavoitteena on liikenteessä toimivien organisaatioiden turvallisuuskulttuurin edistäminen ja viranomaisen vaikutusmahdollisuuksien kirkastaminen. Halutaan syventää näkemystä siitä, miten turvallisuuskulttuurin käsite sovelletaan koko liikennejärjestelmän tarkasteluun, miten eri liikennemuotojen turvallisuuskulttuuria voidaan vertailla ja kehittää. Ensi vaiheessa paneudutaan tieliikenteen ammattimaisen toiminnan turvallisuusjohtamisen, liikenteen operoinnin ja hallinnan olemassa oleviin ja kehitettäviin käytäntöihin
- Turvallisuuskulttuuri - Kuljettajat
Tutkimusteemat liittyvät eri kuljettajaryhmien valmiuksiin ja kuntoisuuteen ja sitä kautta liikenneturvallisuuteen. Huomioidaan kaikkien liikennemuotojen erityispiirteet sekä liikennelääketieteestä nousevat kokonaisuudet. Tutkimuksen avulla pyritään edistämään kuljettajien vastuullisuutta (osaamisvaatimusten kehittäminen, seuraamusjärjestelmän kehittäminen), koulutusta, toimintakyvyn arviointia ja terveyden seurannan kehittämistä sekä päihtyneenä kuljettamisen vähenemistä.
- Ympäristö
Trafi osallistuu aktiivisesti eri liikennemuotojen ympäristövaikutustiedon ja sen ylläpidon ja analyysin kehittämiseen. Tarpeen mukaan tuetaan eri liikennemuotoihin liittyvää ympäristökehittämistä, esim. ilmanlaatuun, ilmastonmuutokseen ja energiatehokkuuteen liittyvät tutkimusteemat ja kehittämistarpeet. Tutkimuksella tuetaan myös kansalaisten tietoisuutta liikenteen turvallisuus- ja ympäristövaikutuksista ja pyritään vaikuttamaan liikkumis- ja kulkutapavalintoihin.
Trafilla on asiakaslähtöiset palvelut ja tehtävät
- Viestintä, asiakasryhmien tarpeet
Trafin TK-toiminnalla vastataan myös viestinnän tutkimustarpeisiin, suurimpana haasteena turvallisuusviestinnän vaikuttavuuden tutkiminen. Erilaiset asiakastutkimukset tuottavat tietoa Trafin toiminnan kehittämisen pohjaksi sekä hallinnonalan ohjausprosessissa hyödynnettäväksi. Asiakastyytyväisyystutkimukset rahoitetaan tietovarannot –toimialan budjetista.
Trafi on vaikuttava kansallisilla, EU- ja kansainvälisillä foorumeilla
- Itämeren ja arktisten alueiden tutkimusyhteistyö
Itämeren ja arktisten alueiden tutkimusyhteistyössä huomioidaan pohjoisen ulottuvuuden vaikutukset kaikkiin liikennemuotoihin. Merenkulun tutkimusaiheissa kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö on tiivistä: jääluokkasääntöjä kehitetään Suomen ja Ruotsin yhteistyönä ja arktisen merenkulun säädöksiä kehittävää POLAR-koodi-yhteistyötä jatketaan. Tutkimuskohteina ovat myös erilaiset Itämeren turvallisuus- ja ympäristöteemat.
- Älyliikenteen tutkimusyhteistyö tarpeet
Älyliikenteen tutkimuksen tavoitteena on kehittää liikennejärjestelmän turvallisuutta ja energiatehokkuutta edistäviä tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuja. Trafi osallistuu älyliikenteen tutkimus- ja kehittämistoimintaan yhdessä muiden liikenteen hallinnonalan toimijoiden ja TEKESin kanssa. Tavoitteena on kehittää viraston osaamista älyliikenteeseen liittyvissä teemoissa mm. ajoneuvoja ja kuljettajia koskevien rekisterien ja tietokantojen kehittäminen, joiden avulla voidaan hyödyntää älykkään liikenteen järjestelmiä.
- Muu tutkimusyhteistyö
Trafi osallistuu merkittävällä panoksella ja aktiivisesti hallinnonalan tutkimusyhteistyöhön, esimerkkeinä liikennejärjestelmän turvallisuutta monipuolisesti käsittelevä Turvallinen Liikenne 2025-ohjelma sekä suunnitteilla oleva tieliikenteen turvallisuuden yhteinen tutkimusohjelma. Trafi osallistuu myös hallinnonalan yhteisen liikenteen osaamis- ja innovaatioverkoston (Fintrip) suunnitteluun ja käynnistämiseen.
Trafilla on motivoitunut ja osaava henkilöstö
- Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuki
Tutkimustoiminta on osaltaan tukemassa Trafin henkilöstön osaamisen kehittymistä sekä Trafin prosessien ja palveluiden laadun parantamista. Trafin erilaisten tietoaineistojen hyödyntämistä tutkimustoiminnassa kehitetään. Trafi tukee myös alan osaamisen kehittymistä rahoittamalla Trafin toimialaan liittyviä opinnäytetöitä.
Trafilla on kattava kuva liikennejärjestelmän tilasta
- Liikennejärjestelmän tila
Tavoitteena yhä parempi ja ajantasaisempi kuva liikennejärjestelmästä toiminnan ohjauksen ja kehittämisen pohjaksi. TK-hankkeina tuotetaan eri liikennemuotojen ja koko liikennejärjestelmän ja sen toimintajärjestelmän nykytilaan ja kehitykseen liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia. Liikenteen analyysitoimintaa tuetaan tutkimuksella.