Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) myöntää jatkossa rautateiden liikkuvan kaluston kuljettajalle lupakirjan ja muussa rautateiden liikenneturvallisuustehtävässä toimivalle kelpoisuuskirjan. Veturinkuljettajaksi ja muihin liikenneturvallisuustehtäviin hakeutuville tehdään vastaisuudessa myös psykologinen henkilöarviointi.
Uusi laki rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä eli ns. kelpoisuuslaki tuli voimaan vuoden 2010 alussa. Uudella lailla pannaan täytäntöön EU:n veturinkuljettajadirektiivi, joka koskee vetureita ja junia EU-maiden rautateillä ajavien kuljettajien kelpoisuusvaatimuksia. Tavoitteena on edistää työvoiman vapaata liikkuvuutta ja rautatieturvallisuutta EU:n alueella.
Kelpoisuus- tai lupakirja myönnetään niille, jotka aloittavat koulutuksen 2013 alkaen. Aiemmin koulutetuille ne myönnetään 2017 loppuun mennessä.
Psykologinen henkilöarviointi osaksi kelpoisuutta
Rautateille liikenneturvallisuustehtäviin hakeutuville tehdään vastaisuudessa myös psykologinen henkilöarviointi. Arviointeja voivat tehdä vain Trafin hyväksymät rautatieliikenteen asiantuntijapsykologit. Henkilöarviointi tehdään niille, jotka aloittavat koulutuksensa 1.1.2013 tai sen jälkeen.
Trafi uudistaa terveydentilavaatimuksia ja terveydentilan arviointia koskevat säännökset vuoden 2010 aikana. Liikkuvan kaluston kuljettajille tehdään veturinkuljettajadirektiivin vaatimusten vuoksi määräaikaisia terveystarkastuksia nykyistä useammin. Asiantuntijalääkäri antaa lausunnon henkilön sopivuudesta tehtävään ja tekee tarvittaessa ilmoituksen Trafille, jos terveydentilavaatimukset eivät enää täyty.
Oppilaitosten ja kertauskouluttajien lisäksi Trafi hyväksyy myös kuljettajien teoria- ja näyttökokeiden vastaanottajat vuoden 2013 alusta lähtien. Nykyiset oppilaitosten ja kertauskouluttajien hyväksynnät ovat voimassa 1.1.2012 saakka.
Liikenneturvallisuustehtävissä toimivien tiedot rekisteriin
Laki velvoittaa Trafin pitämään kelpoisuusrekisteriä kuljettajista ja muissa liikenneturvallisuustehtävissä toimivista. Rekisteriin tallennetaan myös turvamiesten sekä turvalaitteiden asennus- ja huoltotehtävissä toimivien terveydentilavaatimuksista myönnetyt erivapaudet.
Toiminnanharjoittajan, jonka toiminnassa on mukana liikkuvan kaluston kuljettajia, täytyy pitää rekisteriä liikkuvan kaluston kuljettajille myönnetyistä lisätodistuksista. Rekisteri otetaan käyttöön vuoden 2013 alussa.
Lisätietoja:
Laki rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä 1664/2009
Johtava asiantuntija Sanna Mäkitalo, puh. 020 618 6827
Johtava asiantuntija Une Tyynilä, puh. 020 618 6844
Päälakimies, yksikön päällikkö Henrika Räsänen, puh. 020 618 6836