Liikenteen verotus ja taloudellinen ohjaus

Taloudellisia ohjauskeinoja ovat esimerkiksi

  • päästökauppa
  • ympäristön kannalta tärkeät verot ja maksut
  • taloudelliset tai verotukselliset tuet ja kannustimet.

Varsinainen ympäristövero - kuten esimerkiksi valtion jätevero - on säädetty ohjaamaan tuottajien ja kuluttajien toimia maksattamalla heillä heidän aiheuttamansa haitta. Muista veroista ympäristön kannalta tärkeimpiä ovat esimerkiksi

  • polttoaineverot
  • autovero
  • ajoneuvovero

Nämä on usein säädetty toisin kriteerein kuin varsinaiset ympäristöverot, mutta ne palvelevat samalla myös ympäristötavoitteita.

Tieliikenteen verotus

Tieliikenteen verotus kohdistuu Suomessa auton hankintaan, käyttöön ja polttoaineisiin. Eräissä maissa on lisäksi käytössä tietullien kaltaisia alueellisia maksuja, joiden tarkoitus on ruuhka- ja päästöongelmien takia ohjata ihmiset käyttämään joukkoliikennettä erityisesti suurkaupunkien keskustaan suuntautuvilla matkoilla. Suomessa tietulleja on harkittu vain pääkaupunkiseudulla, mutta toistaiseksi niitä ei ole käytössä.

Vähäpäästöiset autot saavat myös etuuksia, esimerkiksi Helsingin kaupunki myöntää huhtikuusta 2011 alkaen vähäpäästöisille henkilöautoille 50 prosentin alennuksen kaupungin pysäköintimaksuista.
Yksityiskohtaisempaa tietoa Trafin verkkosivujen Verotus-sivuilta.

EU:n lentoliikenteen päästökauppa

Päästökauppa tarkoittaa päästöille vahvistettavaa tiettyä enimmäismäärää ja mahdollisuutta käydä kauppaa päästöoikeuksilla. Päästökauppa perustuu ajatukseen, että päästöjä vähennetään siellä, missä se on kustannustehokkainta.

Vuonna 2012 lentoliikenne tulee osaksi aiemmin suuria teollisuuslaitoksia ja tiettyjä energialaitoksia koskenutta EU:n päästökauppaa. Lentoliikenteen päästökauppa koskee kaikkia EU:n sisäisiä sekä unionin ja kolmansien maiden välisiä lentoja, ellei niitä ole rajattu päästökaupan ulkopuolelle.

Päästökaupan lisäksi esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla peritään melumaksua yöaikaisilta lentoonlähdöiltä suihkuturbiinimoottoreilla varustetuilta ilma-aluksilta.

Merenkulun ohjauskeinot

Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa käydään parhaillaan neuvotteluja tulevaisuuden taloudellisista ohjauskeinoista kansainvälisen merenkulun kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi. Esillä on ollut mm. bunkkerimaksu, jossa jokaisesta alusten käyttämästä polttoainetonnista perittäisiin bunkkerimaksua ja raha kerättäisiin IMO:n puitteissa hallinnoitavaan kasvihuonekaasupäästörahastoon. Vaihtoehtoisesti on keskusteltu myös merenkulun päästökaupan mahdollisuudesta.

Kansainvälisessä lentoliikenteessä ja merenkulussa olisi tärkeä päästä globaaleihin, sektorikohtaisiin taloudellisiin ohjauskeinoihin, jotta vältyttäisiin hiilivuodolta ja laivojen ulosliputtamisilta.

Muualla sivuillamme