Liikkumis- ja kuljetusmahdollisuuksien haittapuolena on liikenteen ympäristöä kuormittava vaikutus. Näistä tärkeimpiä ovat
Liikenne aiheuttaa noin 20 % ilmastonmuutokseen vaikuttavista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Näistä merkittävin on hiilidioksidi (CO2). Lisäksi vähäisemmässä määrin syntyy mm. typpioksiduulia (N2O)ja metaania (CH4).
Yli 90 % kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöistä syntyy tieliikenteessä ja tästä 60 % henkilöautoista. Vesiliikenteen osuus päästöistä on noin 4 prosenttia, lentoliikenteen noin 2 prosenttia ja rautatieliikenteen osuus noin prosentin verran.
Liikenteen polttoaineiden palamisprosesseissa syntyy myös monia kemiallisia yhdisteitä, jotka heikentävät ilmanlaatua. Näitä yhdisteitä ovat mm. typen oksidit (NOX), rikkidioksidi (SO2), hiilimonoksidi eli häkä (CO), hiilivedyt (HC) sekä hiukkaset (PM). Typenoksidipäästöt vaikuttavat lisäksi haitallisen alailmakehän otsonin syntyyn.