Uutinen
 

Miten konttipunnitusmääräyksen soveltaminen on onnistunut Suomessa - vastaa kyselytutkimukseen!

21.3.2017 12.38

Viime vuoden heinäkuun ensimmäisenä päivänä voimaan tulleen SOLAS VGM -määräyksen tavoitteena on parantaa konttialusten turvallisuutta vähentämällä konttien virheellisistä massatiedoista aiheutuvia onnettomuuksia ja vahinkoja.

Ennen määräyksen voimaantuloa nousivat julkisuudessa esiin mahdolliset ongelmat määräyksen soveltamisessa. Huolenaiheet koskivat mm. punnitusten työnjakoa ja kustannusten kattamista. Kuljetusten viivästyminen ja jopa satamien ruuhkautuminen nähtiin mahdollisena.

Konttipunnituksia koskevan määräyksen vaikutusten selvittämiseksi Trafi tekee kyselytutkimuksen, jos selvitetään mm. seuraavia asioita:

  • Miten punnitukset ovat toteutettu käytännössä?
  • Miten määräys on vaikuttanut kuljetusketjun sujuvuuteen?
  • Minkälaisia investointi- tai käyttökustannuksia määräyksestä on aiheutunut?
  • Kuinka kattavasti määräystä sovelletaan?
  • Mitä mahdollisia ongelmia määräyksen noudattaminen on aiheuttanut?

Vastaamalla kyselyyn voit tuoda esille määräyksen soveltamiseen liittyviä näkökohtia ja mahdollisia ongelmia, joiden pohjalta voidaan miettiä mahdollisia muutoksia esimerkiksi soveltamisohjeisiin.

Linkki kyselyyn


Lisätietoja:

erityisasiantuntija Jyrki Vähätalo, p. 029 534 6470, jyrki.vahatalo (at) trafi.fi tai erityisasiantuntija Jouni Lappalainen, p. 029 5345297, jouni.lappalainen (at) trafi.fi