Uutinen
 

Merenkulun ja veneilyn tutkimus ulottuu painolastivesistä jääluokkasääntöihin ja veneilykulttuuriin

30.3.2017 15.00

Trafi on mukana monenlaisissa merenkulkuun ja vesillä liikkumiseen liittyvissä tutkimuksissa, joiden aihepiirit vaihtelevat ympäristökysymyksistä talvimerenkulun säännöksiin ja veneilykulttuuriin. Aiheesta kiinnostuneet ovatkin tervetulleita kaikille avoimeen Trafin merenkulun tutkimusseminaariin 12.4., jossa esitellään merenkulun tutkimuksen uusimpia kuulumisia.

Alkuvuodesta valmistunut suuri veneilytutkimus selvitti veneilyn nykytilaa Suomessa. Tutkimuksesta kävi ilmi, että veneilyturvallisuus on lisääntynyt ja Suomen venekanta on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Suomalaiset veneilijät ovat pääsääntöisesti kokeneita, entistä ympäristötietoisempia – ja veneilevät keskimäärin pienillä ja suhteellisen vanhoilla veneillä.

Talvimerenkulun tiimoilta Trafin tutkimushankkeet käsittelevät tänä vuonna erityisesti energiatehokkuusindeksi EEDIn ja laivojen jääluokkasääntöjen yhteensovittamista. Laivojen energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävä EEDI suosii laivoja, joilla on suuri lastinkantokyky ja pieni koneteho. EEDIn asettamat vaatimukset ovat ristiriidassa sen kanssa, että jääluokkasäännöt puolestaan vaativat laivoilta tiettyä vähimmäiskonetehoa, minkä lisäksi rungon jäävahvistuksen paino sekä rungon muotoilu jäissäkulkua varten pienentävät lastinkantokykyä. Tutkimushankkeissa pyritään ratkaisemaan tätä ristiriitaa.

Merenkulun ympäristönäkökohtiin pureutuvassa hankkeessa selvitetään mustan hiilen päästöjen mittaustekniikkaa ja päästöjen monitorointia. Mittaustekniikoita tutkimalla pyritään mahdollisimman luotettaviin ja vertailukelpoisiin mittaustuloksiin. Syvällisten mittausten avulla pystytään arvioimaan ja ymmärtämään tuloksiin vaikuttavia tekijöitä, ja siten kehittämään mittauksia edelleen.

Toinen ympäristöön liittyvä tuore tutkimus käsittelee laivojen painolastiveden analysointia. Selvityksen tarkoituksena oli löytää indikatiivinen analyysimenetelmä Trafin satamavaltiotarkastajien käyttöön ja sen tuloksia tullaan hyödyntämään myös kansainvälisesti mm. IMO- ja HELCOM-työssä.

Muun muassa näiden tutkimusten tuloksia esitellään Merenkulun tutkimusseminaarissa, jonka Trafi järjestää keskiviikkona 12.4.2017 klo 12–15 Trafin auditoriossa Helsingissä (Kumpulantie 11). Tilaisuus erityisesti tarkoitettu merenkulun ja veneilyn parissa toimiville, mutta kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat myös tervetulleita mukaan.

Ilmoittauduthan mukaan: www.trafi.fi/merenkuluntutukimus.

Trafin tutkimuksia ja tilaisuutta voi seurata Twitterissä hashtagilla #trafitutkii.

Lisätietoja:
johtava asiantuntija Inkeri Parkkari, p. 029 5347 089, inkeri.parkkari (at) trafi.fi, Twitterissä @InkeriParkkari