Tutkimuksia ja selvityksiä 6/2007
 

Tutkimuksia ja selvityksiä 6/2007

Esiselvitys katsastustoiminnan vaikutuksista liikenneturvallisuuteen (pdf)
Riikka Rajamäki, Satu Innamaa ja Harri Peltola, VTT

Katsastuksen tavoitteena on liikenneturvallisuuden edistäminen ja liikenteen ympäristöhaittojen vähentäminen. Tutkimuksen tavoitteena oli koota tietoa katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksista ja kehittämistarpeista sekä esittää jatkotoimenpiteitä suomalaisen katsastusjärjestelmän kehittämiseksi. Työ sisältää kaksi osaa: kirjallisuustutkimuksen ja katsastukseen eri tavoin liittyvien asiantuntijoiden haastattelun.

Katsastuksen liikenneturvallisuusvaikutuksia on tarkasteltu lukuisissa tutkimuksissa. Tulokset ovat vaihdelleet olemattomasta liikenneturvallisuusvaikutuksesta onnettomuuksien 10 %:n vähenemään. Useimmat tutkimukset ovat kuitenkin olleet menetelmiltään puutteellisia. Ainoastaan yhdessä norjalaistutkimuksessa (Fosser 1991) oli hyvä koeasetelma. Kyseisessä tutkimuksessa ei havaittu katsastuksen vähentäneen onnettomuuksia. Kyseisen tutkimuksen aikana henkilöautojen tienvarsitarkastukset olivat kuitenkin Norjassa erittäin yleisiä, mikä estää tutkimustuloksen suoran soveltamisen esimerkiksi Suomeen.

Suomessa tapahtuu vuosittain 2–6 liikennekuolemaa, jotka johtuvat ajoneuvon hallittavuuden äkillisestä muutoksesta, yleensä renkaan puhkeamisesta, kuorman siirtymisestä tai ohjauslaiteviasta. Lisäksi tekniset puutteet ovat riskitekijänä eli yhtenä osatekijänä huomattavasti suuremmassa osassa kuolonkolareista. 15 prosenttiin kuolonkolareista vaikuttaa jokin renkaisiin liittyvä riskitekijä.

Nykyinen 1,6 mm urasyvyysraja kesärenkaissa ja 3 mm raja talvirenkaissa on haastateltujen asiantuntijoiden mielestä liian alhainen. Laillisen renkaan minimiurasyvyys tulisi määritellä liikenneturvallisuusperusteisesti.

Valtaosa haastattelututkimuksessa haastatelluista oli sitä mieltä, että myös henkilö- ja pakettiautoille pitäisi tehdä nykyistä järjestelmällisemmin teknisiä tienvarsitarkastuksia.

Tutkijalautakuntatilastot ja kirjallisuusselityksen tulokset viittaavat siihen Suomessa olisi todennäköisesti yhteiskuntataloudellisesti kannattavaa keventää katsastusta. Haastatellut asiantuntijat pitivät nykyistä suomalaista katsastusta katsastustiheydeltään ja sisällöltään pääosin hyvänä. Melu- ja päästömittaukset olisi kuitenkin hyvä ohjeistaa tarkemmin. Katsastuksessa löytyneistä vioista tulisi koota automerkki- ja mallikohtainen valtakunnallinen tilasto, jonka avulla katsastuksessa voitaisiin löytää nykyistä paremmin autojen viat.

Suomen teillä liikkuvien moottoripyörien ja mahdollisesti myös mopojen kuntoa sekä teknisten vikojen osuutta onnettomuuden syinä tulisi selvittää tienvarsitarkastuksien sekä onnettomuustilastojen avulla, jotta voitaisiin arvioida tarvetta vuosikatsastukselle tai nykyistä selvästi suuremmalle määrälle tienvarsitarkastuksia.

 
Sivu päivitetty 22.11.2011