Uutinen
 

Miehistön pätevyyskirjojen uusiminen pähkinänkuoressa

19.2.2015 11.00

Miehitys- ja pätevyysasioita koskevan lainsäädännön ns. Manilan muutosten siirtymäaika loppuu 31.12.2016. Merenkulun ammattilaisten kannattaakin uusia pätevyyskirjansa hyvissä ajoin, sillä loppuvuodelle 2016 on odottavissa ruuhkaa, muistuttaa Trafi.

Toimi näin, jos pätevyyskirjasi on myönnetty ennen 1.3.2013

Miehistön pätevyyskirja tulee päivittää uuteen siirtymäsääntöjen mukaisesti. Päivittämisvaatimukset määräytyvät tehtävien mukaan:

matruusi, pursimies, konemies, korjausmies, laivasähkömies:

  • osoita, että olet suorittanut meripalvelua miehistötehtävissä pätevyyskirjan mukaisessa toimessa ja osastossa vähintään 12 kuukautta viitenä, lainsäädännön voimaan tuloa (1.3.2013) edeltävänä vuotena

vahtimies:

  • osoita, että olet suorittanut meripalvelua sekä kansi- että koneosastosta yhteensä vähintään 4 kuukautta

”Käytännössä tämä tarkoittaa muille paitsi vahtimiehille sitä, että pätevyyskirjan vaihtamiseen tarvittava 12 kuukauden meripalvelu tulee olla suoritettu 1.3.2008–1.3.2013 välisenä aikana”, kertoo yksikönpäällikkö Stella Wallenius.

Toimi näin, jos pätevyyskirjasi on myönnetty 1.3.2013 jälkeen, mutta sen voimassaoloa on rajoitettu

Uusi pätevyyskirjasi asetuksen 166/2013* mukaisella koulutuksella ja meripalvelulla.

Toimi näin, jos olet hakemassa ensimmäistä pätevyyskirjaasi, mutta koulutus suoritettu ennen Manilan muutoksia

Vanhan asetuksen mukaisesti koulutuksensa saaneet merenkulun ammattilaiset voivat saada suoraan uudenmallisen pätevyyskirjan, jos merenkulkualan perustutkinto on suoritettu joko vuoden 2004 tai 2010 vaatimuksilla ja vaatimus meripalvelusta täyttyy asetuksen 166/2013 mukaan.

Uusien ja vanhojen koulutusten vastaavuudet ovat seuraavat:

  • Pursimies STCW II/5 (entinen Pursimies II/4)
  • Matruusi STCW II/5 (entinen Matruusi II/4)
  • Korjausmies STCW III/5 (entinen Korjausmies III/4)
  • Konemies STCW III/5 (entinen Konemies III/4)

Ilman Basic Safety Training -todistusta uusi pätevyyskirja kelpaa vain kotimaanliikenteessä

Muista, että uusilla, 1.3.2013 jälkeen myönnetyillä miehistön pätevyyskirjoilla ei voi toimia ulkomaanliikenteessä, ellei ole hakenut erillistä Basic Safety Training -lisäpätevyystodistusta. Kotimaanliikenteessä pätevyyskirja kelpaa normaalisti myös siirtymäajan päättymisen jälkeen.

Lisää ohjeita pätevyyskirjojen vaihtamisesta Trafin nettisivuilla: https://www.trafi.fi/merenkulku/miehitys_ja_patevyydet/patevyyskirjojen_ja_lisapatevyystodistusten_vaihtaminen/miehiston_patevyyskirjat 

Tietoa yhdistetystä lisäpätevyystodistuksesta: https://www.trafi.fi/merenkulku/miehitys_ja_patevyydet/lisapatevyystodistukset/yhdistetty_lisapatevyystodistus 

* Aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä säätävä valtioneuvoston asetus 166/2013 sisältää tietoa mm. pätevyys- ja koulutusvaatimuksista ja pätevyyskirjojen saamisen edellytyksistä.

Lisätietoja:
Merenkulun pätevyyskirjat, p. 029 534 5133, arkisin klo 9–11 ja 13–15, merimiesyksikko(at)trafi.fi.

yksikönpäällikkö Stella Wallenius, p. 029 5346 472, stella.wallenius(at)trafi.fi, twitterissä @StellaWallenius