Uutinen
 

Määräyshankepäätökset ja lausuntopyyntö auton ja sen perävaunun rakenteen muuttamisesta

8.5.2018 17.15

Liikenteen turvallisuusvirasto on aloittanut kaksi määräyshanketta voimassa olevan 28.4.2016 annetun auton ja sen perävaunun rakenteen muuttamisesta annetun määräyksen (TRA-FI/66404/03.04.03.00/2015) muuttamisesta.

Määräyksen kokonaisuudistuksessa on tarkoitus huomioida ajoneuvon rakenteen muuttamisessa uuden ajoneuvotekniikan mahdollisuudet. Lisäksi määräyshankkeen tarkoituksena on täydentää määräystä muun muassa N2, N3, O3 ja O4 –luokan ajoneuvojen vaatimusten osalta. Tarkoituksena on myös selkeyttää määräystä siten, että lisäohjeistuksen tarve vähenee. Määräyksen kokonaisuudistus on tarkoitus valmistella vuoden 2018 aikana ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta.

Samanaikaisesti auton ja sen perävaunun rakenteen muuttamista koskevan määräyksen kokonaisuudistushankkeen kanssa on aloitettu hanke voimassa olevan auton ja sen perävaunun rakenteen muuttamisesta annetun määräyksen 2 kohdan muuttamisesta, joka on tarkoitus tulla voimaan 25.6.2018. Tavoitteena on mahdollistaa entistä helpommin ja pienemmin kustannuksin korkeaseosetanolia (E85) käyttävien moottorimuunnosten tekeminen keventämällä voimassa olevassa määräyksessä mainittuja hyväksyntämenettelyjä. Määräyksen 2 kohdan muutokset on tarkoitus huomioida kokonaisuudistusta koskevassa hankkeessa annettavassa määräyksessä.


Trafi pyytää lausuntoa määräysluonnoksesta auton ja sen perävaunun rakenteen muuttamisesta annetun määräyksen 2 kohdan muuttamisesta.
Tarkemmat perustelut määräyksen muuttamiselle ovat perustelumuistossa.

Trafi pyytää lausuntoa määräysluonnoksesta 22.5.2018 mennessä. Lausunnon voi toimittaa Trafin kirjaamoon sähköpostitse (Word-muodossa) osoitteella kirjaamo (at) trafi.fi tai kirjeitse osoitteella Liikenteen turvallisuusvirasto, PL 320, 00101 Helsinki. Pyydämme liittämään lausuntoon vii-tetiedoksi määräysluonnoksen asianumeron TRAFI/162823/03.04.03.00/2018 ja käyt-tämään lausunnon antamisessa lausuntopyyntötaulukkoa.

Lisätietoja
tarkastaja Tatu Siivonen, p. 029 534 5517, tatu.siivonen(at)trafi.fi
lakimies Miikka Heikkinen, p. 029 534 6428, miikka.heikkinen(at)trafi.fi
lakimies Aino Still, p 029 534 6066, aino.still(at)trafi.fi