Uutinen
 

Katsastusalan muutokset katsastuslainsäädännön tavoitteiden mukaisia

3.7.2018 16.00

Katsastusalan tilannekatsauksessa käytiin läpi alan kehitystä vuonna 2017 ja tarkasteltiin samalla pitkän aikavälin kehitystä. Raportin mukaan katsastusalalla tapahtui viime vuonna vain vähän muutoksia. Tapahtuneet muutokset ovat olleet vuonna 2014 muutetun katsastuslainsäädännön tavoitteiden mukaisia.

Raportista käy ilmi, että katsastuspalveluiden saatavuus on säilynyt alueellisesti hyvänä ja toimipaikkojen määrän kasvu vastasi aiempien vuosien tasoa. Raskaiden ajoneuvojen katsastuspalveluiden saatavuus on heikentynyt hieman vuoden 2014 jälkeen, mutta saatavuus on kuitenkin kääntynyt viime vuonna taas kasvuun.

Hintojen muutokset maltillisia

Määräaikaiskatsastuksen ja päästömittausten hintojen muutokset olivat vuonna 2017 maltillisia. Bensiinipäästömittausta lukuun ottamatta kaikki määräaikaiskatsastukseen liittyvät toimenpiteet halpenivat. Erityisesti halpenivat ennakkovarauksella suoritettavat katsastukset ja niihin liittyvät päästömittaukset. Hinnat ovat laskeneet vuoden 2013 syyskuulta kuluvan vuoden alkuun.

Myös katsastustoiminnan aloittamisen kynnys on madaltunut pelkkien kevyiden tai raskaiden ajoneuvojen katsastuksien sallimisen myötä. Lisäksi katsastustoiminnasta vastaavan henkilön pätevyysvaatimuksia on helpotettu. Tämä on käytännössä helpottanut uusien toimipaikkojen perustamista. Katsastusala näyttääkin kehittyvän kohti pienempiä yrityksiä: suurten toimijoiden markkinaosuus on edelleen pienentynyt.

Työvoiman saatavuus on ollut viime vuosina hyvää. Vuonna 2017 kuitenkin koulutettiin vain 50 uutta katsastajaa. Muutos on merkittävä, sillä vuosina 2015 ja 2016 koulutettiin vuosittain noin 100 uutta katsastajaa.

Laadussa ei merkittäviä muutoksia

Katsastustoiminnan laadussa ei ole vuonna 2017 tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tarkasteltaessa katsastuksissa havaittujen vikojen määrien kehitystä, on vuonna 2017 katsastuksissa havaittu uudempia, alle 8 vuotta vanhoja ajoneuvoja lukuun ottamatta suhteellisesti hieman aiempaa vähemmän vakavia vikoja. Vähäisten vikojen suhteellinen määrä on sen sijaan laskenut hieman kaikissa ikäluokissa.

Katsastuksissa havaittujen vikojen määrän laskusta johtuen, on katsastuksen laatua kuvaavat tunnusluvutkin hieman laskeneen edelliseen jaksoon verrattuna, mutta samanaikaisesti myös katsastustoimipaikkojen väliset laatuerot ovat kasvaneet. Katsastustoiminnan laatuun pyritään vaikuttamaan katsastusyritysten oman laadunvalvonnan ja laadunhallintajärjestelmien lisäksi katsastuslupaan kohdistuvilla viranomaispäätöksillä, joiden määrä on kääntynyt Trafin vuonna 2017 uudistamien sanktiointiperiaatteiden myötä kasvuun.

Katsastusdirektiivi muuttaa katsastuslainsäädäntöä

Keväällä 2018 voimaan tullut katsastusdirektiivin muutos aiheuttaa muutoksia suomalaiseen katsastuslainsäädäntöön. Direktiivistä seuraava katsastusten määrän väheneminen voi aiheuttaa merkittäviä muutoksia katsastuspalveluiden saatavuuteen ja hintaan.

Katsastusalan tilannekatsaus 1/2018

Lisätietoja:
yksikönpäällikkö Olli Ahtola, p. 029 5345 366, olli.ahtola (at) trafi.fi (13.7. saakka)
erityisasiantuntija Teemu Toivanen, p. 029 5345 530, teemu.toivanen(at)trafi.fi (2.8. eteenpäin)