Uutinen
 

Miten veneilet? Hallitsetko vesillä liikkumisen säännökset? Vastaa kyselyyn vesiliikennelain uudistukseen liittyen

23.8.2018 14.00

Vesiliikennelakia ollaan uudistamassa. Tämän kyselyn tarkoitus on kerätä vesilläliikkujilta näkemyksiä siitä, miten hallituksen vesiliikennelain luonnoksessa ehdottamat uudet määräykset vaikuttaisivat heihin. Vastaamalla kyselyyn autat näiden mahdollisten vaikutusten todentamisessa.

Hallitus on julkaissut luonnoksen hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi. Varsinainen esitys on menossa eduskuntaan syksyllä 2018. Uudistuksen tavoitteena on vesiliikenteen käyttäytymistä koskevan sääntelyn ajanmukaistaminen, viranomaisten roolien ja tehtävien selkeyttäminen sekä sääntelyn sujuvoittaminen. Uudistuksen tavoitteena on myös parantaa vesiliikenteen turvallisuutta ja lisätä vastuullisuutta veneilijöiden keskuudessa.

Linkki kyselyyn

Vastaathan kyselyyn viimeistään 2.9.2018. Kyselyyn vastaaminen vie alle kymmenen minuuttia.

Kyselyn vastaukset käsitellään nimettöminä ja tuloksia tarkastellaan vastaajaryhmittäin niin, ettei tulosten julkaisusta voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia.

Kyselyn ja vaikutusten arvioinnin toteuttaa Trafin toimeksiannosta Wega.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Jouni Lappalainen, Trafi, +358 29 5345297
asiantuntija Sofia Mäkinen, Wega (kyselytutkimuksen toteutus), +358 50 449 8046